Erillinen lasiterassi uima-altaan äärellä

Uima-allas ja suuri puuterassi ovat itsessään upeita. Mutta erillinen lasiterassi antoi maagisen loppusilauksen.

Jennie ja Johan asuvat poikansa kanssa perinteisellä omakotialueella viiden minuutin päässä kaupungin keskustasta. He halusivat uudistaa kotiaan ja aloittivat rakentamalla uima-altaan, joka upotettiin talon ympäri kiertävään puuterassiin. Puutarhaa ympäröi nurmikko, jossa on kaksi omenapuuta. Uima-allas ja puuterassi antoivat asumiseen lisäarvoa, mutta heidän näköpiirissään oli edelleen lisämahdollisuuksia.

– Melko nopeasti aloimme haaveilla lasiterassista. Kesä voi olla kylmä ja me halusimme lisätä altaan ja ulkotilan käyttöä.

Kun he päättivät rakentaa lasiterasssin, he valitsivat mallin, joka toimii erillisenä rakennuksena.

– Seinää vasten rakennettaessa olohuone muuttuu hieman pimeämmäksi. Lisäksi kyseinen alue oli jo uima-altaan ja terassin käytössä. Pari satsasi sen sijaan altaan toiselle puolelle rakennettavaan suureen lasiterassiin. Kokonaiset 21 neliötä istuin- ja ruokailutiloineen. He valitsivat kesäkauteen sopivan mallin, joka täydennettiin nestekaasutakalla ja lasiterassiin vedetyllä sähköllä.

– Siten lasiterassia pystyy käyttämään myös syksyllä. Ja mikä hienointa, voimme saada sinne Sonos-järjestelmämme, jotta voimme kuunnella musiikkia altaan äärellä. Asetimme lisäksi sivuille ja katoksi lamelliverhot. Joten lasiterasssi on nyt kuin suuri lounge.

– Lasiterassista tuli tosi hieno ja olemme siellä koko ajan. Syömme siellä sekä lounaan että illallisen. Kun ystävät tulevat kylään, se on loistava tila istua iltaa grillauksen jälkeen. Myös naapurit ovat pistäytyneet kylässä ja vaikuttuivat niin, että nyt hekin haluavat rakentaa jotakin vastaavaa. Olemme todella tyytyväisiä.

Onko teillä vinkkejä muille, jotka haluavat rakentaa lasiterassin?
– Aloittaessa tarvitaan vähintään kaksi henkilöä. Rakensimme kokonaan itse isäni avustuksella. Ensiksi lajittelimme kaikki osat nurmikolla saadaksemme yleiskuvan. Sitten luimme ohjeet huolellisesti toiseenkin kertaan. Ohjeilla kaikki hoitui melko nopeasti. Rakensimme ainoastaan viikonloppuisin ja rakentamiseen meni neljä viikonloppua maalauksineen kaikkineen. Emme kuitenkaan pitäneet erityistä kiirettä ja ehdimme sekä lounastaa, kahvitella että grillata.

– Yksi vinkki on maalata osat ennen niiden asennusta. Lopputulos on parempi ja työ etenee joustavammin. Toinen vinkki on ottaa räystäskouru mukaan lisävarusteena. Muuten sadevesi voi roiskua seinille.

Tilaa ilmainen kuvastomme