Kevätjuhla - paljon hyviä tarjouksia Katso kaikki juhlavat kampanjat täältä

Mitä kaikkea lasiterassilla voi tehdä? 


Lasiterassi on paljon enemmän kuin pelkkä huone. Paljon enemmän kuin pelkkä tila, jossa voit nauttia kupin kahvia. Lasiterassia voi muokata oman persoonallisuutesi ja omien harrastustesi mukaan. Mahdollisuuksia on loputtomasti. Lasiterassi voi olla juuri sitä, mitä haluat sen olevan. Olemme koonneet tähän muutamia ideoita, joita olemme saaneet asiakkailtamme.

Juhlien keskipiste on aina lasiterassilla

Ainakin useimmat asiakkaamme sanovat sen olevan niin. Lasiterassista tulee aina juhlien keskipiste, vuodenajasta riippumatta. Kahvihetki, rapujuhla, syntymäpäivä tai grillijuhla juhannusaattona tapahtuu useimmiten lasiterassilla tai sen ympärillä. Ja vieraatkin nauttivat siitä.

Treeni ja jooga

Emme olleet edes ajatelleet sitä itse, kunnes monet alkoivat kertomaan kuinka ihanaa on kuntoilla lasiterassilla. Joogan harjoittaminen ei useimmiten sään vuoksi ole mahdollista ulkona, eikä sisätiloissa aina ole optimaalista ympäristöä. Ulkona puutarhassa voi sitä vastoin avata lasiterassin liukuovet ja antaa raikkaan ilman virrata sisään. Samalla saat nauttia luonnonvalosta ja kokea tunteen, että olet jossain muualla.

Ja kuka sanoo, että tarvitsee treenata tai harjoittaa joogaa yksin? Sinulla on kaikki mahdollisuudet kutsua hyvä ystävä sekä joogailuun että kahville sen jälkeen. Kotona olevalla erillisellä treenihuoneella säästät myös paljon aikaa edestakaisin ajamiselta. Aikaa, joka on kullan arvoista käyttää johonkin muuhun. 

Luovuus ja taide

Aina ei ole yhtä hauskaa tai käytännöllistä omistautua harrastukselle ruokapöydän ääressä tai olohuoneessa. Kaikilla taas ei ole lisätilaa käytettävänä ja kuka nyt tykkää seistä autotallissa? Lasiterassista saat paikan, jossa voit olla luova ja harjoittaa kaikkia vapaa-ajan harrastuksiasi. Palautteistamme päätellen lasiterassi on täydellinen paikka taiteilijalle.

Jos taiteilet akvarelli-, akryyli- tai öljyväreillä, niin ihana luonnonvalo ja puutarhan läheisyys antavat sinulle varmasti lisäinspiraatiota. Etkä luultavasti ole ainoa lähipiirissäsi, joka tykkää olla luova pensseli kädessä, joten tee aloittaessasi tilaa useammalle. Värien kanssa leikkiminen ja värikkäiden kuvien luominen kankaalle syyspimeyden saapuessa on hyväksi myös mielenterveydelle.

Jännittäviä yöpymisiä

Lapset pitävät ulkona yöpymisen ajatuksesta, mutta lukuunottamatta joitakin kauniita kesäiltoja vuodessa, niin metsässä yöpyminen on usein epäkäytännöllistä ja pelottavaakin. Lasiterassilla voit uudelleenluoda hetken ”nuotion” ympärille ulkona metsässä ja tehdä iltatunneista ikimuistoisia. Anna lasten kutsua ystäviä yökylään makuupusseineen, kertoa kummitustarinoita ja juoda kuumaa kaakaota vaahtokarkkien kera.

Kun on nukkumaanmenon aika, ulkolämpötilasta riippuen, voit avata liukuovet ja kuvitella telttailevasi ulkona. Lapset tulevat nukkumaan paremmin kuin koskaan ja heräämään aamulla uusien ihanien muistojen kera, valmiina aamupalapöytään avoimella lasiterassilla lintujen laulaessa ulkopuolella.

Lasiterassi kuin pieni kasvihuone 

Kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää sekä lasiterassia että kasvihuonetta puutarhassa. Mutta samalla tavoin kuin kasvihuoneen omistaja usein kalustaa kasvihuoneensa pöydällä ja tuoleilla, voi myös lasiterassin omistaja täyttää lasiterassinsa kasveilla. Lasiterassi on täydellinen kasvien kasvattamiseen ja idättämiseen! Lasiterassiin voit asentaa lamellikaihtimet, jotka voit säätää niin, etteivät kasvit ole suorassa auringonpaahteessa.

Eristävä kennomuovikatto tulee myös heikentämään auringon lämpösäteilyä ja estää näin kasvien palamisen. Kasvit pitävät tasaisesta lämpötilasta ja lasiterassien liukuovet voi avata ja antaa kasveille tarvittaessa raitista ilmaa. Lasiterassille asennettujen tomaattispiraalien avulla tomaatit pääsevät kasvamaan kattoon asti ja samalla niistä leviää ihana tuoksu.

Spontaanit juhlahetket lasiterassilla 

Kaikesta huolimatta sitä ei kovinkaan usein tule pidettyä isoja juhlia, joten kaikki ne monet pienet hetket nousevat entistä tärkeämmiksi. Jos sinulla on vieraita lauantai-iltana ja ovi lasiterassille auki, niin voit olla varma, että vieraat ajautuvat sinne illan aikana. Joten kannattaa jo etukäteen kattaa sinne pöytä valmiiksi.

Jos katat pöydälle valmiiksi suolaista palaa ja juomista, tai otat esille naposteltavaa ja lautapelejä illaksi, niin lasiterassista tulee varmasti perheen paras illanviettopaikka. Ja jos sää sallii kauniina kesäiltana, niin myös ulkoterassin voi ottaa käyttöön, siirtää kalusteet sivuun ja pistää jalalla koreaksi musiikin tahtiin. Kenet sinä ottaisit mukaan valssin pyörteisiin?

Katso kaikki lasiterassit

Ange postnummer för att få riktade erbjudanden