Kevätjuhla - paljon hyviä tarjouksia Katso kaikki juhlavat kampanjat täältä

Perheen uusi kokoontumis-paikka

Kasvihuoneessa puuhastelu ja oman ruuan viljely ja kasvattaminen on puhtaasti vanha perinne suvussa, mutta se ei ollut Anna Herlogin ja hänen miehensä, vaan tyttärensä, idea. Mutta emme todellakaan ole katuneet ideaa, sanoo Anna ja nauraa iloisesti, se on parasta mitä olemme tehneet!

Anna i växthuset Odla
Fakta

Anna Herlog

Ammatti: Yrittäjä sekä työskentelee hoitoalalla
Kasvihuone: Skule 9,8 m2

Katso kaikki kasvihuoneemme
Miten tulit ajatelleeksi hankkia kasvihuoneen?

– Meillä on 10-vuotias tyttö ja kaikki alkoi siitä, että hän hoki jatkuvasti asiasta. Joten kasvihuone hankittiin enimmäkseen häntä varten, jotta hän voi kehittää innostustaan kasveihin.

– Ja se kulkee myös suvussa. Hänen isoäidillä on kasvihuone ja hänestä on hauskaa kulkea ja puuhastella siellä. Isoisäni on myös aina viljellyt paljon.

Miksi päädyitte juuri Skule-kasvihuoneeseen?

– Tarvitsimme kasvihuoneen, joka kestää tuulisia sääolosuhteita ja mielestämme tässä oli erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Lisäksi Skule sopi myös hyvin taloomme sen perinteisemmän tyylin vuoksi.

Oliko kasvihuoneen asentaminen vaikeaa?

– Minä ja mieheni pari yhteistä päivää ja sitten se oli valmis. Mutta hyvin se meni, pieni arkihaaste, jonka veimme ystävinä loppuun asti. Ja nykyään se on asia, josta molemmille on iloa, yhdessä.   

Odla växthus
Mikä on parasta kasvihuone-elämässä? Kuka teistä käyttää kasvihuonetta nykyään?

– Enimmäkseen minä käytän, mutta koko perhe on jollain tapaa mukana. Tyttäreni auttaa minua kasvatuksissa ja kaikki ovat mukana tavalla tai toisella. Syksyisin olemme kalustaneet sen, niin voimme mennä ulos kahvittelemaan, joten se on käytössä vuoden ympäri.

Miten se on muuttanut arkeanne?

– Mielestäni suurin muutos näkyy siinä, että olemme koko perhe löytäneet yhteisen harrastuksen ja vietämme enemmän aikaa puutarhassa.

Mitä sinä kasvatat?

– Enimmäkseen kaikkea tavallista, kuten salaattia, kurkkua, tomaattia, mutta meillä on myös erikoisempia lajeja kuten viidakkokurkkua. Se on pienen pieni kurkku, ikäänkuin viinirypäle, joka on erittäin koristeellinen salaateissa ja vastaavissa. Tyttäremme ehdoton suosikki!

Miten hyödynnätte kasvattamaanne?

– Kotona ruuanlaitossa, se on sekä käytännöllistä että hauskaa. Ja lapsethan juoksevat paljon, niin heidän mielestä on erittäin hauskaa juosta kasvihuoneeseen ja napata suuhunsa jotain.

Mitä aiotte kasvattaa seuraavaksi?

– Mieheni löysi yhden jutun, jota hän halusi kokeilla, kiwano nimeltään. Se on eräänlainen kurkkukasvi, näytti jännittävältä, muistuttaa keltaista piikikästä kurkkua.

– Kaikilla perheenjäsenillä on omat toivomuksensa kasvattamisen suhteen! Pitää uskaltaa kokeilla eikä pelätä epäonnistumista.

Kiwano tai sarvikurkku on kurkkukasvien yksi lajike trooppisesta Afrikasta. Sitä kutsutaan englanniksi myös "African Horned Cucumber". Hedelmä on syötävää ja sillä on keltainen, kova kuori, jossa on ”sarvia”. Hedelmäliha on kauniin vihreää, erittäin mehukasta ja muistuttaa koostumukseltaan hieman kurkun sisustaa.

Blommor
Mikä on paras vinkkisi kasvihuoneen ostajalle?

– Ajattele isosti! Liian isoa kasvihuonetta ei yksinkertaisesti voi valita. Erityisesti jos haluaa kasvattaa myös ystäväpiiriään, eikä vain kurkkuja.

Ange postnummer för att få riktade erbjudanden