Perinteinen, punainen ja kuvankaunis
Vanha rakennus isoisän pihalla remontoitiin täysin. Kuvankauniin hirsimökin yhteyteen toteutettu lasiterassi oli koko remontin piste i:n päälle.
Mårten Lindroos myy koneita, vaikka onkin koulutukseltaan sähkömies. Hänen sisällään asuu kuitenkin edelleen se pieni poika, joka unelmoi puusepän työstä. Kädentaidot pääsivät kunniaan, kun Mårten isänsä kanssa alkoi remontoida suvun vanhaa aarretta. Uudisrakennus oli tarkoitus sovittaa yhteen tilan vanhan talon kanssa sointuen ympäristön tyyliin.
– Vanha terassi sijaitsi talon pohjoispuolella, ja koska asumme suhteellisen korkealla saattoi myös kesäisin olla melko tuulista, kertoo Mårten.
– Ainoastaan talon vanha hirsirunko on alkuperäinen, kaiken muun olemme remontoineet mukailemaan alkuperäistä tyyliä. Kaikki on hyvin perinteistä ja punamaalattua, aidoistakin tehtiin niin tyylille uskollisia kuin vain pystyttiin. Lasiterassin tuli siis olla tyylin mukainen, luonnollinen ja sopia jo olemassa olevaan rakennukseen, Mårten jatkaa.
Lisähuone valmistui toukokuussa 2014, juuri sopivasti Anton pojan syntymäpäiväksi. Mårten ja hänen isänsä olivat tällöin työstäneet lasiterassia jo muutaman kuukauden, lumien sulamisesta lähtien.
– Valitsimme lasiterassiimme punaisen värin yhdessä lasielementtien kanssa, sekä huulletun peltikaton eristyksellä ja spottivaloilla. Hioimme vanhan hirsiseinän ulkopuolelta ja maalasimme sen valkoiseksi. Vanhan kuistin päälle laitettiin solumuovieriste sekä lukkoponttilattia, jonka ulkonäkö sopii yhteen eteisen tummien laattojen kanssa. Lopputuloksesta tuli todella hyvä, Mårten kiittelee.
– Olemme erittäin tyytyväisiä. Lasiterassi on suorassa yhteydessä isoon maalaiskeittiöömme. Istumme lasiterassilla kahvittelemassa, juomassa viiniä ja katselemassa ulos halki peltojen ja metsien. Viihdymme lasiterassilla säästä riippumatta. Jopa koiramme rakastavat makoilla lasiterassilla ja paistatella kuumassa kesäauringossa. Myös vieraamme ovat olleet vaikuttuneita onnistuneesta toteutuksesta, Mårten tokaisee tyytyväisenä.