Paras rakennusaika on täällä - tilaa ja asenna nyt. Katso ajankohtaiset kampanjat. Voimassa 21.10. asti.

Kasvihuone vihittiin käyttöön ystävien kesken

Pernilla ja hänen miehensä päättivät sijoittaa kodin uuden projektin puutarhaan. Nyt 30-luvun talon vierustaa koristaa kasvihuone, josta on tullut koko perheen keidas. Tutustu Pernillan perheen puutarhaprojektiin!

-Olemme perheeni kanssa asuneet tässä vanhassa 30-luvulla rakennetussa talossa jo kolmen vuoden ajan. Remonttiprojektia on riittänyt ihan alusta asti ja vielä ei sen suhteen loppua näy. Halusimme kuitenkin toteuttaa jonkun unelmaprojektin ja keskittyä hetkeksi johonkin muuhun, kuin pakollisiin korjaustöihin. Niin syntyi ajatus kasvihuoneesta, jonka parissa koko perhe voisi kesäiltoina työskennellä! Nyt olemme luoneet perheelle oman vehreän keitaan kasvihuoneeseen mansikkalaatikoineen ja kahvipöytineen.

-Päädyimme lopulta 13 neliömetrin suuruiseen muurikasvihuoneeseen. Kasvihuone sopi kokonsa puolesta täydellisesti pihamaamme koivujen katveeseen. Teimme päätöksen olla asentamatta istutuslaatikoita kasvihuoneeseen, sillä halusimme sen olevan nopeasti muokattavissa sekä viljelykäyttöön että katetuksi tilaksi kesävieraiden kestitystä varten. Halusimme mahdollisuuden monipuoliseen viljelyyn; ehkä muutaman vuoden päästä keksimme aloittaa oman viinitilan ja kasvattaa kasvihuoneessamme viinirypäleköynnöksiä!

-Kasvihuone vihittiin käyttöön viini-illalla ystävien kesken. Oli mieletön tunne istua tilassa viileältä tuulelta suojassa läheisten ympäröimänä ja kynttilöiden loisteessa. Jouluna kasvihuonetta koristi valaistu joulukuusi ja silloin kutsuimme sukulaisia tilaan jouluglögille. Me päädyimme asentamaan kasvihuoneeseen sekä sähköt että veden, jotta voimme todella nauttia tilasta vuoden ympäri. Sitä voin suositella lämpimästi kaikille, jotka ovat hankkimassa kasvihuonetta!

Lisää inspiraatiota kasvihuoneeseen voit käydä hakemassa Pernillan Instagram-tililtä @pernillasinterior.


Tilaa ilmainen kuvastomme

Ange postnummer för att få riktade erbjudanden