Paras rakennusaika on täällä - tilaa ja asenna nyt. Katso ajankohtaiset kampanjat. Voimassa 21.10. asti.

Kasvihuoneesta kahvihuoneeksi

Anna-Liisa asuu puolisonsa kanssa kauniissa, yli 100 vuotta vanhassa rakennuksessa, joka on aikanaan toiminut meijerinä, ja jossa on vuosikymmeniä sitten harjoitettu myös puutarhaviljelyä. Nykyisin tästä historiaa huokuvasta, ainutlaatuisesta rakennuksesta on muodostunut paitsi Anna-Liisan ja hänen puolisonsa koti, myös heidän perustamansa yrityksen toimipaikka. Vapaa-aika kuluu pitkälti rakennusten ja pihapiirin remontoimiseen ja kunnostamiseen. Lomatkin vietetään yleensä kotikulmilla. Koko elämä on täällä, kuvailee Anna-Liisa

 

Miten ajatus kasvihuoneen hankinnasta syntyi? 

– Pidän puutarhanhoidosta ja aluksi ajattelin hankkia pienemmän kasvihuoneen, jossa voin vain viljellä herkempiä lajikkeita. Ajatukseni muuttuivat kuitenkin, kun työmatkoillani Ruotsiin ja Englantiin näin isompia kasvihuoneita, jotka soveltuivat myös oleskeluun. Voisimme yhdistää molemmat – viljelyn ja oleskelun – myös sadepäivinä ja viileämmillä ilmoilla. Kutsummekin kasvihuonetta kahvihuoneeksi, koska istumme siellä niin usein kahvittelemassa. 

Miten päädyit puiseen kasvihuoneeseen? 

–Tyyli vaikutti pitkälti valintaan sekä se, että sain itse valita kasvihuoneen värin. Halusin että väri istuisi ympäröivien rakennusten kanssa.  

SAREK MUURILLA →

Rakensitteko kasvihuoneen itse vai käytittekö ammattilaisen apua? 

– Käytimme ammattilaisen apua sekä muurin rakentamiseen että kasvihuoneen kokoamiseen. Saimme Nordrumin kautta suosituksia ja yhteystietoja heidän asentajakumppaneistaan, joista muutamiin olimme yhteydessä. Päädyimme yhteistyöhön Helenius Bygg och Reparation -yrityksen kanssa, joka hoiti homman ammattilaisen ottein tiukasta aikataulusta huolimatta. Siitä oli iso apu meille. Omaksi osuudeksemme jäi kaikkien puuosien maalaaminen ennen kasaamista. 

Miltä tuntui, kun kasvihuone oli valmistunut? 

– Juhlalliselta. Nostin sinne vanhan puupöydän ja pari rottinkituolia ja sen jälkeen poksautimme kuohuviinipullon auki. Oli aika kohottaa malja! 

Miten olitte ajatelleet kasvihuoneen paikan suhteen? 

– Kasvihuone antaa kyseisessä paikassa sekä tuuli- että näkösuojaa ulkokeittiölle. Myös tismalleen samalla paikalla on sijainnut kymmeniä vuosia sitten kasvihuoneen kokoluokkaa vastaava ulkorakennus. Perustuksen rippeitäkin oli olemassa. Päättelimme että koska siinä on aikanaan ollut rakennus, niin sellainen istuisi siihen varmasti edelleenkin. Lisäksi siitä on lyhyt matka meidän saunallemme, joten voimme jo aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä istua siellä vilvoittelemassa saunan jälkeen.  

Miten käsittelitte kasvihuoneen, miten värivalinta syntyi? 

– Kasvihuone maalattiin talomaalilla. Hain pari eri näytepurkkia maalikaupasta ja maalailin testipalikoita. Testipalikat sijoitin tulevan kasvihuoneen paikalle ja vertailin niitä muutaman päivän ajan, eri vuorokaudenaikoina. Päädyin lopulta salvianvihreään sävyyn, joka on kauniin pehmeä värisävy. Ja onhan salvia myös yksi lempikasveistani! 

Mitä hyviä puolia on muurikasvihuoneessa?  

– Muuri varaa lämpöä ja jatkaa näin ollen lämmintä kasvukautta. Muuri tuo kasvihuoneeseen myös huonemaisuutta verrattuna kokolasiseen vaihtoehtoon, mikä oli hyvä asia käyttötarkoitustamme ajatellen. 

Miten käytätte kasvihuonetta? 

– Aika tarkkaan puolet ja puolet – kasvatusta ja oleskelua. Istuimme siellä kesällä ja söimme amppelimansikoita suoraan amppelista. Kylässä olevat lapsivieraatkin osasivat heti suunnistaa kasvihuoneeseen napostelemaan näitä herkkuja. Minulle tila on myös rauhoittumisen paikka, jossa saan kädet multaan. Toisinaan voin vain istahtaa alas hyvän kirjan parissa ja lueskella rauhassa omassa kuplassa. 

Mitä viljelitte ensimmäisenä vuonna? 

– Syötävistä kasveista viljelimme muun muassa tomaatteja, chiliä ja amppelimansikoita. Yhteensä noin 20 eri lajiketta, ja joukossa myös vanhoja pelargonialajikkeita, joista tykkään kovasti. Varsinkin sellaisista tuoksuvalehtisistä, joista leviää kerrassaan ihana tuoksu kasvihuoneeseen. 

Mitä aiotte viljellä jatkossa? 

– Luulen että täydennän ensi kesänä jollain köynnöstävällä kasvilla. Muuten olen kyllä tyytyväinen kasvatuksiini sellaisenaan, joista sain sopivan sadon omaan käyttööni.   

Miten olette sisustaneet kasvihuoneen? 

– Kesä oli meille todella kiireinen kasvihuoneen valmistumisen aikoihin. Olin suunnitellut sinne kaakelilattian, mutta en malttanut enää odottaa muuraria siinä kohtaa. Tästä syystä ratkaisin asian hankkimalla Ikeasta kaksi vihreän sävyistä itämaistyylistä mattoa, jotka levitin betonilattian päälle. Ne toivat sopivasti lämpöä ja pehmeyttä kasvihuoneeseen.  

– Olin ajatellut, etten osta mitään uusia kalusteita, vaan päätin kaivaa kodin kätköjä. Ja löysinkin vanhan neliönmuotoisen puupöydän, jonka kaveriksi laitoin pari rottinkituolia, jotka minulla oli entuudestaan. Ne sopivat tyylillisesti eivätkä olleet liian raskaita. 

– Jäin kuitenkin pohtimaan, että jotkut mukavat löhötuolit olisivat paikallaan, joissa lukea kirjoja ja rentoutua. Lopulta päädyin tilaamaan kaksi rottinkista nojatuolia – yksi minulle ja yksi miehelleni. Lisäksi olen täydentänyt sisustusta kukkapylväillä ja tietysti ruukut vievät oman tilansa. Valaistuksena toimii valosarja ja kynttilät sekä kynttiläkruunu katossa.    

Mikä on parasta kasvihuoneessa? 

– Parasta on se, että kasvihuone jatkaa kasvu- ja ulkokautta sekä alkukeväästä että loppusyksystä. Se mahdollistaa ulkona olemisen myös sateella, tai kun hyttysiä on paljon. Kasvihuone on meille yhtä kuin varma kesäpäivä. 

 

SAREK MUURILLA →

 
Ange postnummer för att få riktade erbjudanden