Rakenna vapaasti lasiterassielementeillä
Lotta Lagerlundilla, hänen puolisollaan Rickardilla ja lapsilla Fridalla, Ollella ja Gustavilla on omakotitalo, jonka tontti rajautuu metsään. Kolme vuotta sitten talosta löytyi terassille mentävä ovi ja kolme ikkunaa. Tänä päivänä se on vain pelkkä muisto. Lisäyksenä on tullut 50 neliön lasiterassi ja kolme metriä leveä lasinen julkisivu, joka yhdistää lasiterassin taloon. Inspiroidu perheen ideoista kuinka he rakensivat julkisivuelementeillä.
Lotta Lagerlund
Asuu: Yhdessä miehensä ja kolmen lapsensa kanssa
Lasiterassielementit: Isomax Plus ympärivuotiseen käyttöön
Julkisivuelementit:: 3,2 metriä leveät ja 2,1 metriä korkeat
Lotalle ja Rickardille oli tärkeää, että he saivat suunnitella ja rakentaa lasiterassinsa omien toiveidensa mukaan. Ja mikä tärkeintä – vaikuttaa sen kokoon niin, että siellä olisi tilaa koko suurelle suvulle. Lopputulokseksi muodostui 50 neliön lasiterassi, jonka kattokorkeus on 4 metriä, ja jossa on suurimmaksi osaksi lasiliukuovia, jotka tuovat metsän ja puutarhan lähemmäksi taloa. Ja lisänä myös kiinteitä ovi- ja ikkunaelementtejä. Koska perhe halusi voida käyttää lasiterassia ympäri vuoden, kallistui valinta melko nopeasti Isomax Plus -lasiterassielementteihin, jotka eristävät hyvin. Katoksi valikoitui peltikatto, joka suojaa hyvin mahdollisilta katolle putoavilta oksilta.
Sisältä olohuoneesta perhe näkee suoraan ulos lasiterassille mahtipontisen lasisen julkisivuelementin läpi, joka on 3,2 metriä leveä ja 2,1 metriä korkea. Valinnanmahdollisuuksia on monia, mutta lopulta valinta kääntyi neljään lasiseen liukoveen.
– Halusimme että kulkeminen ja ovien avaaminen olohuoneen ja lasiterassin välillä olisi mahdollisimman vaivatonta. Ja tietysti halusimme saada mahdollisimman paljon valoa sisään. Lasiterassi on todellakin integroitu taloon ja tekee myös paljon olohuoneelle. Tästä tuli tarkalleen sellainen kuin halusimme!
Koko perhe viettää yhteistä aikaa huoneessa kaikkina viikonpäivinä. He istuvat sohvalla ja nauttivat isojen lasielementtien takana olevasta näköalasta, joka ammentaa valoa, luontoa ja energiaa.
– Tämä on meille aistien huone. Metsä, valo ja raikas ilma. Kaikki löytyvät täältä.
Toimitus oli painava, joka toimitettiin heidän tontin rajalle. Neljän henkilön voimin saatiin kaikki kannettua paikoilleen. Timpurit seurasivat asennusohjeita näppärästi, laittoivat osat paikoilleen ja ruuvasivat julkisivuelementit yhteen. Liukuovielementit olivat isoja, mutta timpureiden mielestä rakenne oli kuitenkin kevyt ja vakaa. Sekä lasiterassin liukuovissa että talon ja laiterassin välisissä liukuovissa on lukot.
Sukulaiset ovat vierailleet usein aikaisemminkin, mutta nyt kun lasiterassi on paikoillaan, niin varmasti entistä useammin. Toisinaan pöydän ympärillä on ollut noin 30 henkilöä. Hyvän ajanviettopaikan toteuttaminen oli syy siihen, että lasiterassi on nyt pystyssä.
Kun Lotalla on tyttöjen ilta kotona, niin riittää kun hän sulkee olohuoneen ja lasiterassin väliset julkisivuelementit, jolloin he eivät häiritse poikien jalkapallon katselua lasin toisella puolella vain muutaman metrin päässä. Mitään ääniä ei kuulu kummastakaan huoneesta toiseen, jolloin he voivat pitää kaksia eri juhlia samanaikaisesti.
Täältä perhe ammentaa energiaa, pääsee palautumaan ja voi seurustella toistensa ja ystäviensä kanssa. Elämä hymyilee eniten, kun he saavat istua täällä kahvikupposen kera lasiterassielementit sepposen selällään valon, lämmön ja tuulen virratessa lämpimänä kesäpäivänä. Nyt yhä useammin he sytyttävät kynttilöitä ja kuuntelevat musiikkia.
– Kun tulen töistä kotiin, avaan julkisivu- ja lasiterassielementit ja totean miten ihanaa on olla kotona. Istahdan alas, katson ympärilleni ja mietin, että onko se todella minä, joka asuu täällä. Välillä mietin, että voitaisiin myydä talo ja asua vain lasiterassilla.