Paras rakennusaika on täällä - tilaa ja asenna nyt. Katso ajankohtaiset kampanjat. Voimassa 21.10. asti.

Tervetuloa viidakkoon!

Tapasimme kaksi kasvihuoneasiakastamme: Anetten ja Malinin. Vaikka molemmat päätyivät Skule-mallin kasvihuoneeseen, eroaa kasvihuoneen käyttö heillä toisistaan merkittävästi. Anette on luonut kasvihuoneestaan viidakon, jonka ansiosta hän on täysin omavarainen mitä tulee vihanneksiin. Malinin kasvihuone taas kätkee sisäänsä kauniisti sisustetun illallis- ja oleskelutilan. Tässä artikkelissa Malin ja Anette esittelevät kasvihuoneensa.

Norjalaisen Anette Bergin mukaan kaikkea on mahdollista viljellä, ja hän todella on kokeillut kaikkea. Anette sai jopa Malediiveilta ostamansa siemenet itämään kasvihuoneessaan. Viime vuonna superviljelijä onnistui istuttamaan jopa 300 ruukullista erilaisia kasviksia, hedelmiä ja kukkia.

– Niistä 300 ruukusta lahjoitin ainakin 50 työkavereilleni. Avain onnistuneeseen viljelyyn on hyvä multa. Käytän myös lannoitetta usein, jopa neljästi viikossa, Anette kertoo.

Kasvihuone on meditaatiotilani

Kasvihuone on kuin viidakko. Viikunat, pelargoniat, sitruunat, appelsiinit, tomaatit ja oliivit risteilevät sulassa sovussa keskenään. Anette, hänen miehensä ja tyttärensä ovat omavaraisia mitä tulee kurkkuun, tomaattiin, kesäkurpitsaan, salaattiin ja papuihin.

Tällä hetkellä Anetten tonttia koristaa kaksi 9,8 neliömetristä Skule-mallin kasvihuonetta. Anette haluaisi mielellään yhden suuren kasvihuoneen, mutta mäkisen tontin takia oli kaksi kasvihuonetta paras ratkaisu.

Pöytä on katettu ja ystävät jonottavat päästäkseen Malinin kasvihuoneeseen

Malin Kjellström on aina unelmoinut kasvhuoneesta. Hän oli pitkään yrittänyt saada tuulelle ja säänvaihteluille herkät kruunuartisokat ja leikkokukat kasvamaan puutarhassaan, mutta tuloksetta. Viime vuonna Malin vihdoin otti härkää sarvista ja toteutti pitkäaikaisen unelmansa. Myös Malin päätyi Skule-mallin kasvihuoneeseen.

– Miksei kukaan kertonu tminulle 20 vuotta sitten, että tarvitsen kasvihuoneen? Nyt energiaa riittää vaikka mihin! Kaikki kotona tehtävä askare on paljon hauskempaa, kun minulla on kasvihuone. Saan siitä valtavasti energiaa, Malin sanoo.

Kasvihuone on Malinille sosiaalinen tila, jossa hän kestitsee ystäviään ja viettää aikaa poikansa Siggen kanssa. Kasvihuone on sisustettu tunnelmallisilla rottinki-kalusteilla ja ruukuilla, joista kasvaa herkkuja illallispöytään. Usein järjestystä kasvihuoneessa vaihtamalla pitää Malin tilan jännittävänä.

Shamppanjakorkin kastama kasvihuone

Malin asensi kasvihuoneen paikoilleen yhdessä äitinsä kanssa. Työhön kului noin kaksi viikkoa. Onnistunutta kokoamisprosessia juhlittiin avaamalla shamppanja-pullo kasvihuoneessa. Iloiset tupaantuliaiset saivat koomisen käänteen, kun shamppanjapullon korkki lensi kovalla voimalla suoraan kasvihuoneen lasikattoon.

– Silloin aika pysähtyi. Emme voineet äitini kanssa tehdä muuta kuin vain seurata tilannetta kauhuissamme. Olin varma, että lasi meni rikki. Kuului kauhea pamaus, pidätimme hengitystämme ja pelkäsimme pahinta. Mutta lasi kesti! EI naarmuakaan! Voin siis todella suositella Nordrumin turvalaseja. Ne ovat shamppanjakorkin kestäviä, nauraa Malin.

– Kasvihuone tarjoaa minulle tilan palautumiselle, inspiraatiolle, hiljaisuudelle, tuoksuille ja tunteille. Nautin todella siitä, kun nään istutksieni kasvavan täällä tai saan tarjoilla maukkaan illallisen ystävilleni kasvattamistani kruunuartisokista. Elämä on tässä, huokaisee Malin.


Tilaa ilmainen kuvastomme

Ange postnummer för att få riktade erbjudanden